The Flaming Sideburns 2.11.

The Flaming Sideburns

La 2.11.2019 THE FLAMING SIDEBURNS @ Henry's pub Kuopio
Liput 18€/20€
OVET KLO 22 - SHOWTIME KLO 23 - K18

Intensiivisistä ja hurmoksellisista keikoistaan tunnettu The flaming sideburns esiintyy Kuopion Henry´s Pubissa lauantaina 2. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 30. elokuuta klo 09:00

The Flaming Sideburns nousi kansainvälisen garagerock-buumin huipulle 2000-luvun alussa ja saavutti vannoutuneen fanikunnan ympäri maailman. Menestyslevy ”Hallelujah Rock’n’rollahin” julkaisun jälkeen yhtyeen kitaristi Arimatti Jutila muutti Yhdysvaltoihin, ja bändi jatkoi uraansa vaihtelevilla kokoonpanoilla. Vuonna 2018 The Flaming Sideburnsin alkuperäisjäsenet — Eduardo Martinez, Jukka Suksi, Arimatti Jutila, Marko Perälä ja Jarkko Jokelainen — yhdistivät jälleen voimansa, ja bändi keikkaili Britanniassa, Espanjassa ja Pohjolassa. Yleisöä oli monin paikoin kuin 2000-luvun alkuvuosina, ja muun muassa viimesyksyinen Tavastian-keikka oli loppuunmyyty.

Vahvan paluun tehnyt The Flaming Sideburns tarjoili tänä kesänä myös yllätyksen: uusin single ”Soulshaking” on yhtyeen alkuperäiskokoonpanon ensimmäinen kappale 18 vuoteen.
”Soulshaking”-singlen on tuottanut Jürgen Hendlmeier, joka vastasi aikanaan myös yhtyeen ”Hallelujah Rock’n’rollah” -klassikkolevyn äänimaisemasta. The Flaming Sideburns on tallentanut rock-kappaleen elävänä ja kesyttämättömänä sekä liuottanut mukaan lanteet liikkeelle saavaa sielukkuutta — yhdistelmä, joka on toiminut yhtyeen alusta saakka. Ja lisää on tulossa...!

Liput tulevat myyntiin Henkkaan, nettisivuillemme www.henryspub.net sekä CafeSavottaan ja Lukemalle 30.8.2019 klo 09:00 alkaen!

www.fullsteam.fi
www.facebook.com/flamingsideburns

Tapahtuman tuotteet

saunalahjakortti

Henkan Saunan lahjakortti

Kuopion kuumin lahjaidea löytyy Henkan Saunalta! Löylyt sopivat lahjaksi vaikkapa työporukalle, kavereille, joukkueelle tai itsellesi. Saunalahjakortti on takuuvarma ja rentouttava lahja. Suunniteltu 10 hengelle. Hintaan 480€ 

480,00 €/ryhmä

ostoskoriin

Mitä?

Flaming Sideburns

Missä?

Henry’s Pub

Milloin?

2.11.

Liput

Liput 18€/20€

Tilaa huikeita ideoita ja sisäpiirin uutisia